Kulunut vuosi oli omalla kohdallani erittäin käänteentekevä. Eikä suinkaan vähiten nuorkauppakamarimme puheenjohtajuuden
ansiosta. Kun kesän lopussa 2011 minua tuli vastaan useita eri
mahdollisuuksia kehittää itseäni, tunsin oloni hippasen verran jännittyneeksi.
Mitä minun nyt pitäisi tehdä?
Äitiysloman lopuksi minua kannattaa pyytää mukaan mihin
tahansa kiinnostavaan, sillä se on se hetki, kun Noora ei missään nimessä sano
ei. Näin kävi siis silläkin kertaa ja valitsin lähteä mukaan kaikkiin
tarjoutuneisiin mahdollisuuksiin.
Näin ollen, vuoden aikana tapahtui mm. seuraavaa:
Liiketoimintaosaamiseni sai vuoden aikana runsaasti sisältöä
ja soveltamistaitoja. Sain mahdollisuuden työskennellä projektiluonteisesti mielenkiintoisessa
perheyrityksessä, jossa pääsin tarjoamaan osaamistani ja soveltamaan sitä
kyseisen yrityksen tilanteeseen. Kokemus oli minulle erittäin kasvattava ja
sain paljon sisältöä omille ajatuksilleni. Uskon myös, että minun
työpanostuksestani oli heille hyötyä ja ajatuksia herättävää.
Vuoden aikana on myös nostettu hihat ja perustettu uutta ja
mielenkiintoista yritystä, josta kerron lisää hieman myöhemmin vuoden 2013
aikana. Tämä projekti on ollut osaltaan äärimmäisen kasvattava ja tässäkin
kohtaa voi vain nostaa hattua ja nöyrästi kumartaa kohti ihmisten hyvää tahtoa,
yrittäjyysluonnetta ja paloa auttaa muita jakamalla omia kokemuksiaan ja
sparraamalla toisia.
Vuoden aikana osallistuin useisiin koulutuksiin ja
seminaareihin, joista ehdottomasti antoisin oli Turun Kauppakamarin tarjoama Hyväksytty
Hallituksenjäsen (HHJ) –kurssi. Kurssi toi taas lisää syvyyttä
liiketoimintaymmärrykseen ja pääsin tutustumaan moniin eri tyyppisiin yrityksiin, heidän hallintotapoihin ja erilaisiin tilanteisiin.
Sain myös puhtia Kauppakorkeakouluopintoihin ja syksyn
aikana suoritin viimeisiä rästiin jääneitä kursseja. Parasta oli löytää
koululta uudistuneita ja erittäin mielenkiintoisia kursseja, joiden parissa
haluan jatkaa vielä vuonna 2013. Saa nähdä, koska ne heittävät minut sieltä
lopullisesti pois… J
Agilityharrastukseni ei vuoden aikana jäänyt taustalle,
vaikka treenimäärät olivatkin vähäisiä. Tavoitteeni täyttyi ja sain kerättyä kaikilla
kolmella koirallani tarvittavat tulokset niin SM- kuin MM-joukkuekarsintoihinkin.
Bonon kanssa kisavuosi on oli yksi historiamme parhaista, ja ehdoton kohokohta
oli Ruotsissa pidettyjen European Open –kilpailujen joukkuepronssi.
Agilityvalmennusten lisäksi suoritin vuoden aikana Suomen ensimmäisen
agility-valmentajatutkinnon Tampereen Varalan urheiluopistolla. Koulutus
tapahtui yhteensä neljänä 3-päiväisenä viikonloppuna ja tammikuussa edessä
vielä näyttökoe.
Vuosi alkoi erittäin vauhdikkaasti, mutta vuosi myös jatkui
pitäen sisällään hurjasti vilskettä ja vilinää!
Tärkein tukipilari vuoden aikana oli rakas mieheni, joka on
kiitettävästi pitänyt huolta kodistamme ja perheestämme. Ilman hänen panostusta
vuosi 2012 ei olisi ollut mahdollista toteutua sellaisenaan. Hän tosin edelleen
odottaa, että ”se” tammikuu loppuu, jolloin sanoin kiireen helpottavan… J
Tässä konkreettisesti, mitä vuonna 2012 tapahtui.
Kallisarvoisimpana vuoden 2012 kohokohdista pidän ehdottomasti kaikkia niitä
ystävyyssuhteita, joita vuosi toi mukanaan. On huikea tunne, että tässä
vaiheessa elämää voi vuoden aikana saada monta uutta ystävyyttä ja
sielunkumppanuutta. Kiitos teille Rakkaat. <3
Noora

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti