lauantai 27. lokakuuta 2012

PJ-kirjoitus // Uutis-Ankka 3/2012


Ankoissa se luovuus piilee! 

Olemme tänä vuonna saaneet nauttia Ankkamaisesta energiasta vuoden alusta loppuun! Vuosi on ollut pullollaan juhlaa, vilkasta vipinää ja erityistä pöhinää. 

Anne Berner kiteytti Kindergartenin workshop-avauksessaan, että ”Luovuus on kyky yhdistää vapautta ja älykkyyttä. Osaamme tietoisesti ajatella vanhoja asioita uudella tavalla”. Hän myös korosti luovuuden olevan kollektiivista. ”On tärkeää, että vallitsee ilmapiiri, jossa hullut ideat ja lapsenmieli kukoistavat”. Näissä lauseissa lienee myös Aurajoen nuorkauppakamarin menestyksen salaisuus. Me tarjoamme jäsenillemme mahdollisuuden heittäytyä, kokeilla ja kehittyä. Me emme pelkää muutosta, vaan puskemme intoa puhkuen päin muutosten haasteita. Muutos vaatii aina muutoksen toimintatapoihin. On silkkaa tyhmyyttä odottaa muutosta, jos toimitaan ”niin kuin ollaan aina toimittu”. 


Kaikkien aikojen aluevaalikokous! 

”Huh, huh!” -kuvaa monen ajatuksia heti Kindergartenin jälkeen. Saimme aikaan totisesti kaikkien aikojen aluevaalikokouksen! Kokous on huomioitu positiivisesti niin kansallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin. Me Ankat voimme olla vilpittömästi ylpeitä kamaristamme! Kiitos siitä kuuluu kaikille aiempien vuosien tekijöille, jotka ovat mahdollistaneet tämän upean, energisen ja positiivista ilmapiiriä hehkuvan kamarin elinvoimaisuuden vuodesta toiseen. Tämän vuoden hallitus on omalla loistavalla panoksellaan pyrkinyt kaikin tavoin ylläpitämään ja edelleen kehittämään kamarimme ominaisuuksia. Kindergartenin koko työryhmä näytti myös kamarimme ulkopuolelle, kuinka upeita me olemmekaan. Vain taivas on rajana, kun Ankat nostavat hihat ja alkavat hommiin! Sydämellinen kiitos koko työryhmälle ja ennen kaikkea Dagistanten Sariannelle! 


Uunituoreita Ankkoja! 

Tämä vuosi on ollut erityislaatuinen myös siinä mielessä, että meillä oli ennen näkemättömän runsaslukuinen koejäsenten joukko. Heitä ei ainoastaan ollut paljon, mutta he myös sulautuivat välittömästi uskomattomalla tavalla Ankkojen joukkoon. Omalla aktiivisuudellaan, sitoutumisellaan ja ennen kaikkea rohkealla heittäytymisellään he ovat osoittaneet olevansa tärkeä osa kamariamme. Syksyn jäsenvalintakokouksessa joukkoomme valittiin näin ollen 16 uutta super-Ankkaa! He ovat kaikki osallistuneet aktiivisesti tapahtumiin ja projekteihin, osa on ehdolla ensi vuoden hallitukseen ja hallitustiimeihin, ja osa on jopa lähtenyt luotsaamaan omaa kamariprojektia. Puheenjohtajana ja koko hallituksen puolesta voin todeta, että huikean nykytilan lisäksi myös Ankkojen tulevaisuus näyttää erittäin loisteliaalta! 


Pöhinää ilmassa! 

Syksy on nuorkauppakamaritoiminnassa vilkasta aikaa. Ilmapiiri on jännittävä ja ympärillä kuhisee ja täpinöi. On vaalien aika! Kindergartenissa valittiin alueelle A huikea aluetiimi vuodelle 2013. Seuraavaksi on luvassa tiukkaa vaalityötä kansallisessa vaalikokouksessa Tampereella. Meille Ankoille ehdottomasti jännittävin vaalityö huipentuu lokakuun vaalikokoukseemme. Ketkä ovat mukana vuoden 2013 kaikkien aikojen hallituksessa? Tule mukaan ja pistä kortesi kekoon! Luvassa on tiukkaa skabaa hallituspaikoista, mahtavaa heittäytymistä ja huikeaa tunnelmaa. Osallistumalla pääset itse vaikuttamaan niin hallituksen kokoonpanoon, mutta ennen kaikkea vaalikokouksen tunnelmaan. Jokaisen Ankan panostus mahdollistaa meille aivan huikean vuoden 2013!


Noora

PRES 2012

maanantai 15. lokakuuta 2012

PJ-kirjoitus // Uutis-Ankka 2/2012


Kesä tulee ja Ankat rokkaa! 

Puheenjohtajalla tyypillisesti se suuri vuosi menee aina nopeasti. Ennen kuin ehtii huomatakaan ollaan jo vuoden toisella puoliskolla, vaikka juurihan se vuosi vasta alkoi. 

Kevääseen on mahtunut paljon. Hienoa juhlaa juhlan perään, paljon oppimista ja yhdessä oloa eri tapahtumien merkeissä. Kaikki nuorkauppakamarin toiminta lähtee jäsenistöstä, ja voin ylpeänä todeta, että kyllä Ankat todellakin rokkaa ja kovaa! Kaikki ovat tehneet paljon töitä kaiken kamaritoiminnan eteen. Ollaan rohkeasti päästetty luovuus ja innovatiivisuus kukoistamaan, tehty rohkeita päätöksiä ja ennen kaikkea ollaan saatu into tarttumaan laajalti jäsenistöön. Tapahtumat ovat saaneet kevään aikana huikean suuren osallistumisprosentin, ja siitä voimme kaikki olla yhdessä iloisia! 


Ankkamaista toimintaa 

Tapahtumiamme ja toimintaamme on huomioitu hienosti myös kamarimme ulkopuolella. Viime vuoden loistokas ja iso itämeriprojekti on saanut ansaitusti paljon kunniaa niin alueellisella kuin kansallisella tasolla, ja parhaillaan jännityksellä odotamme Eurooppa-kokouksen antia! 

Kevään osalta erittäin onnistuneet Ankkojen synttärit ovat saaneet laajalti kiitosta, ja totisesti Patrik ja Patin tiimi vetivät homman kotiin kyllä aivan viimeisen päälle hienosti. Totuttuun Ankkamaiseen tapaan. Syksyllä edessä oleva Kindergarten lupaa myös paljon hyvää ja mielenkiintoista. Estradille nousevat Suomen ykkösnimiä, joten Kindergatenia ei kenenkään Ankan kannata jättää väliin! 

Puheenjohtajana halusin tänä vuonna tarjota jäsenille ja kaikille jc-toiminnasta kiinnostuneille mielenkiintoisia aamiais-seminaaritapahtumia. KoeAnkoista Tomi ja Juho lähtivät ”puhiksen aamiaissemmatiimiin” ja organisoivat todella mielenkiintoisen seminaarin verkkoliiketoiminnan mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Seminaari oli onnistunut monessa mielessä, eikä vähiten siitä syystä, että Turun Kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki kertoi heidän ottaneen seminaarin sellaisenaan omaan tarjontaansa syksyllä! Hyvä pojat! Go Ducks! Syksyllä on luvassa jatkoa aamiaisseminaarille. 


Riko rajojasi! Tartu mahdollisuuteen! 

Olen pyrkinyt omalta osaltani kannustamaan ja rohkaisemaan Ankkoja tarttumaan tilaisuuteen ja ottamaan rohkeasti vastaan projekteja tai tehtäviä. Liiallinen epäonnistumisen pelko tai halu pysyä omalla mukavuusalueella ovat esteenä itsensä kehittämiselle. Lisää pontta omien rajojen rikkomiseen kuitenkin saadaan, kun tiedetään hieman syvällisemmin mihin ollaan ryhtymässä. Hallitus Boostin tarkoitus oli lisätä tietoisuutta kamarihallituksessa työskentelystä, jotta myös uudemmille jäsenille hallitustoiminta tulisi paremmin tutuksi ja sitä madallettaisiin rimaa lähteä hyppäämään uuteen kokemukseen. 

Puheenjohtajan kesäpäivillä nähtiin jo kaksi huikeaa vaalikampanjan avausta! Aivan loistavaa! Olisi hienoa, että saadaan syksyksi aikaiseksi kunnon skaba aikaiseksi vaaleihin. Ole rohkea ja lähde haastamaan itsesi! Nuorkauppakamari antaa sinulle aivan huikeat puitteet. Loppu on sinusta itsestäsi kiinni. 


Nauti kesästä ankkamaisin ottein, hyvän seuran ja ruoan parissa! 


Noora 

PRES 2012

lauantai 26. toukokuuta 2012

1 + 1 = 3, tai enemmänkin!

Rekrytointi ja oikean henkilön löytäminen tiimiin on haasteellinen tehtävä. Oli kyse sitten työpaikalla tai nuorkauppakamarissa. Minkälainen tyyppi sopii juuri meidän porukkaan? Tähän tehtävään? Minkälainen porukka olisi mahdollisimman antoisa ja toimiva?

Usein virheellisesti ajatellaan, että tiimissä henkilöiden täytyy olla samankaltaisia. Muka vain siten porukkaa voidaan johtaa ja se kykenee toimimaan tehokkaasti. Ei se taida ihan näin mennä.

Erilaiset ominaisuudet täydentävät toisiaan ja tiimi, joka koostuu erilaisista tyypeistäsaa aikaa paljon innovatiivisuutta, ideoita ja ennen kaikkea rohkeutta toteuttaa niitä!

Jos tiimit koostuvat vain samankaltaisista tiimiläisistä on lopputulos varmastienemmän ”niin kuin aina ennen”, mahdollisimman riskitöntä ja varmaa suorittamista. Uudistuakseen tiimi tarvitsee paljon erilaisia näkemyksiä,toisia haastavaa keskustelua ja reilusti munaa lähteä tekemään jotakin mikä kuulostaa muiden korvaan aivan pähkähullulta tai joltain ”mitä ei ainakaan kannata tehdä”. 

Sama pätee niin tiimien ja hallitusten toimintaan kuin yrityksiin ja yrittäjiin. Otin tällä viikolla osaa Business Summittin, jossa niin liikemies Harkimo, USA:n suurlähettiläsBruce Oreck ja Trulian perustaja Sami Inkinen toivat kaikki esille lähteneensä aina tekemään ”mahdotonta”, johon muut eivät aluksi uskoneet. Siitähän yrittäjä, johtaja, urheilija saa parhaimman kiksit. Kilpailuvietti kasvaa, ja se yhdistettynä suunnattomaan intohimoon ja tarmoon todellakin saa aikaan ihan mitä vain. Mahdotontakin. Tai siis juurikin sitä.

Heittäytymällä rohkeasti. Siten saa aikaan jotakin uutta. Siten kehittyy. Ja vain jaainoastaan siten voit tietää, mihin voit pystyä. Vain rikkomalla rajoja, voi selvittää kuinka kauas voi mennä. Varmasti ja tasaisesti porskuttamalla varmistaa kehityksen ja innovatiivisuuden jämähdyksen.

Nuorkauppakamarikannustaa jäsenistöä heittäytymään ja rikkomaan henkilökohtaisia rajoja. Siihenitse asiassa koko sen toiminta perustuu. Johtamistaitojen kehittämiseen. Parempaan tulevaisuuteen.

Tänäänkin PRES-Akatemiassa lukuisat jci:t hyppivät pöydillä aina toinen toistaan rohkeammin heittäytyen. Siitä tässä on kysymys. Tulemme siis varmasti näkemään aina vain paremmantulevaisuuden! :)

Heittäydy sinäkin! Ota osaa Hallitus 2013 –Boostiin ensi viikolla. Se on sinua varten järjestetty. Juuri sinä voit olla yksi ensi vuoden tekijöistä. Kaikkien aikojen rohkein heittäytyjä!

Tartu haasteeseen! Ilmoittaudu mukaan täällä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Huikea Duck Awards 2012

Juhlatunnelmaa....





Puheeni Ankkojen 30-synttäreillä:

Arvon Kansallinen puheenjohtaja, hyvät keskusliiton hallituksen jäsenet, arvon senaattorit, kunniajäsenet, hyvät ankat, koeankat ja seuralaiset. 

Ilo, laatu, hyvä syke ja tekemisen meininki. Näillä sanoilla kuvaillaan usein Aurajoen nuorkauppakamaria. Eikä suinkaan syyttä suotta. Olemmehan jo 30 vuotta toimineet päämäärätietoisesti, monipuolisesti ja jatkuvasti kehittyen. Olemme kasvattaneet kiitettävästi jäsenmääräämme (tänä vuonna olemme Suomen neljänneksi suurin kamari), osallistumisaktiviteetti kamarissamme on kiitettävällä tasolla ja olemme toimineet rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta aina parhaalla mahdollisella laadulla. Tänään vuonna 2012 voimme todellakin sanoa, että me ankat. Me olemme huipulla. Siitä osoituksena kamarimme sai kunnian vastaanottaa jopa kolme alueellista palkintoa viime vuoden upeasta panostuksesta. 

Tänä vuonna haluamme erityisesti kunnioittaa aiempien vuosien työtä ja saavutuksia, ja kantavaksi teemaksi tänä Ankoille niin merkityksellisenä vuonna muodostui hyvinkin luonnollisesti ’höyhenet huipulla’. 

Ankat ovat alusta asti olleet rohkeita ja eteenpäin pyrkiviä. Ja keskuudestamme on noussut vaikuttavia tekijöitä alueellisiin, kansallisiin ja aina kansainvälisiin tehtäviin saakka. He ovat toiminnallaan vaikuttaneet vahvasti myös meidän oman kamarin ulkopuolella. Ankat ovat rohkeasti isännöineet isoja tapahtumia, kokouksia ja koulutuksia. Tämän kaiken ovat mahdollistaneet joka vuosi erittäin aktiiviset ja oppimishaluiset jäsenet ja heistä koostuvat hallitukset. Onkin erittäin hienoa olla täällä tänään juhlistamassa ankkojen upeaa panostusta kaikkien näiden vuosien aikana. Ankkojen merkittävään historiaan saamme tutustua nyt myös kertakaikkisen upeassa historiikissa, jonka Ankat Kim ”paras puheenjohtaja” Wallenius ja Juha ”hämis” Hämäläinen ovat koonneet ja taittaneet taidolla ja tunteella. 

Matka huipulle on pitkä ja raskaskin, mutta huipulla pysyminen: Se vaatii lisäksi taitoa, uskallusta ja jatkuvaa ympäristön analysointia. On oltava selkeä visio siitä, mihin pyritään, mutta samalla täytyy olla ketterä ja uudistumishaluinen. Sanotaan, että mikäli haluaa muutosta, täytyy olla valmis muuttamaan jotakin nykyisessä tilanteessa. Se vaatii tietoa taustalle, mutta se vaati ennen kaikkea rohkeutta siirtyä hetkellisesti pois tutusta ja turvallisesta. Jälkeenpäin voidaan hymyssä suin muistella aiempia tapoja tai tekoja. Esimerkiksi ”miten ihmeessä sitä ollaan selvitty tiedotuksen kanssa ilman sähköpostia ja tekstiviestejä?”. 

Mukavuusalueelta poistuminen on ajankohtaista meillä nuorkauppakamarissa. Kamareiden täytyy pystyä kehittymään ja muuttumaan, mutta ennen kaikkea me jäsenet. Meille tämä järjestö antaa uskomattoman hienon mahdollisuuden muutokseen. Jokainen itse valitsee minkä verran haluaa kehittyä. Olemme itse oman kehityksemme vartijoita. Onko minulla aikaa? Uskallanko? Haluanko? Näihin kysymyksiin täytyy jokaisen vastata ja arvioida oma tahtotila. 

Itse kävin läpi samat kysymykset viime syksynä, kun minua innostettiin hakemaan tähän merkittävään tehtävään. Asiaa piti pohtia tarkasti, koska oli tiedossa että teen tänä vuonna paljon töitä, ja lisäksi minulla on tavoitteellinen harrastus sekä perhe. Mutta päätin, että nyt tai ei koskaan. Täytyy olla rohkea. Täytyy olla uskallusta ylittää itsensä. Ennen kaikkea täytyy olla palo oppia ja kehittää itseään. Se palo kantaa pitkälle ja sen avulla on valmis ottamaan haasteita vastaan ja selviämään niistä tekemällä parhaansa. 

Olen käynyt läpi ikään kuin pikakurssin jc-toiminnasta tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Olen saanut tutustua aivan uskomattoman upeisiin ihmisiin ympäri Suomen, saanut työskennellä meidän upean ja energisen hallituksen kanssa ja nyt tänään saamme juhlia tätä suurta merkkitapahtumaan täällä yhdessä. Täytyy sanoa, että ei ole kyllä missään vaiheessa tullut kaduttua päätöstäni, vaan ilolla tartun haasteisiin uusina mahdollisuuksina omaan kehitykseen. 

Vuosi 2012 on Ankoille varsinainen tapahtumien vuosi. Meillä on kaksi merkittävää tapahtumaa, joista tässä vaiheessa haluankin lämpimästi kiittää Duck Awardsin idenikkaria ja projektipäällikköä Patrik Fellmania uskomattomasta työstä tiiminsä kanssa, jonka hedelmistä me saamme tänään yhdessä nauttia. Syksyllä saamme jälleen ison juhlan aihetta, kun Sarianne Mäkelän luotsaama aluevallikokous Kindergarten päästää meidän kaikkien luovuuden valloilleen. Näiden suurien tapahtuminen lisäksi tarjoamme monipuolisesti tapahtumia perhetapahtumista, yritysvierailuihin ja golfiin. Itse odotan innolla tietenkin koko vuotta, mutta meidän upeiden ja aktiivisten koejäsenten taidonnäytettä puheenjohtajan kesäpäivillä. Koejäsenet on tänä vuonna otettu mukaan kaikkiin projekteihin ja he ovatkin osoittaneet, mistä on koeankat tehty! Kiitos siitä. 

Mutta miltä näyttävät ankat kymmenen vuoden päästä? Perinteisinä pullalla syötettyinä vai kenties moderneina karppaavina ankkoina? Uskon, että olemme jotakin siltä väliltä. Laatu, ilo ja yhdessä tekemisen meininki ovat varmasti edelleenkin ne asiat, mistä meidät tunnetaan. Mutta se vaatii paljon työtä ja ennen kaikkea sitä paloa. Tulevaisuus on meidän käsissämme. Sinun käsissäsi. Positiivisella asenteella ja avoimella mielellä vain taivas on rajana. Me ankat, me osaamme tarttua rohkeasti haasteisiin ja viedä ne loppuun sieltä, missä aita ei suinkaan ole matalin. Toivonkin, että jokainen Ankka löytää itsestään sen sisäisen palon itsensä kehittämiseen, ja tarttuu rohkeasti kamarimme tarjoamiin haasteisiin. 

Näihin tunnelmiin haluan nyt toivottaa kaikille erinomaisen mukavaa iltaa. Pidetään hauskaa ja rokataan kunnolla!

tiistai 14. helmikuuta 2012

"Höyhenet huipulla!"

Lähtiessäni syksyllä ehdolle puheenjohtajan pestiin tiesin olevani hieman hullu, sillä ison kamarin puheenjohtajuus ei ole mikään ihan pikkujuttu. Hullu olin erityisesti siinä mielessä, että tiesin, että minulla ei ole paljoa kokemusta kamaritoiminnasta, ei ainakaan hallitustasolla. Olen toki jäsen ehtinyt olemaan ja kokemaan muutamia kamarivuosia rivijäsenenä, mutta vaalien jälkeen olen nähnyt paljon vaivaa oppiakseni mahdollisimman paljon JC-touhun kiemuroista.

Olin toki hullu lähtiessäni ehdolle, mutta olin myös tiimitekijä. Tiesin, että minulla on tulossa aivan mahtava hallitus ympärille ja suuri tuki viime vuoden puheenjohtajalta sekä tietenkin aiempien vuosien. Saamani tuen määrä on kuitenkin ylittänyt kaikki odotukset. Olen saanut mielettömästi jo nyt tässä lyhyessä ajassa tukea ja kannustusta niin omalta hallitukselta, alueen tasolta, muiden kamarien pressoilta, joihin olen saanut tutustua, sekä mikä jopa hienointa, olen saanut tuen ja loistavia keskusteluja kamarimme konkareista, erityisesti senaattoreista. Tästä tässä kamarihommassa taitaakin olla kyse: tukiverkostosta, monipuolisesta oppimisesta, ystävistä. Niin. Nyt sen voin vasta konkreettisesti ymmärtää.

Se, että sanotaan, että "saat JC-touhusta tasan niin paljon kuin siihen olet itse valmis laittamaan", pitää täydellisesti paikkansa! Omalla asenteella, ja ennen kaikkea omalla persoonan likoon laittamisella on JC-harrastuksessa, niin kuin myös tietenkin muussakin elämässä, suurin vaikutus antiin mitä jokainen voi saada. Uskon, että tämä vuosi on minulle pikaharppaus, suorastaan loikka, eteenpäin monellakin tavalla. 

Vuotemme on Ankoissa lähtenyt upeasti käyntiin, siitä voin kiittää ja nostaa hattua meidän upealle hallitukselle kokonaisuudessaan! Kaikki on todella pistänyt itsensä likoon! Olemme kokoustaneet lukuisia kertoja, saaneet kokea mm. aivan mahtavan Untuvajuhlan ja startin koejäsenille sekä ensimmäisen virallisen jäsenkokouksenkin. Lisäksi viime perjantaina lounastimme kuukausittaisella teema-lounaalla, joka sekin oli erittäin mieluisa tapahtuma. Meillä iso joukko älyttömän hyviä koeAnkka-tyyppejä, jotka ovat osoittaneet huimaa aktiivisuutta jo tässä vaiheessa! Hyvä te! Go Ankka, Go! :)

Lisää otsikon ja vuoden 2012 teemoista voit lukea toimintasuunnitelmastamme. Suosittelen tutustumaan!